Vätsäri 2011

Lähtöturinant

Matkaan lähdettiin Turusta autojunalla 24.7.2011 klo 21.05. Matkalla rasvattiin kenkiä ja katseltiin maisemia niin kauan kuin valoisaa piisasi. Tampereen asemalla käytiin vähän jaloittelemassa, sitten nukkumaan. Makoisien unien jälkeen oltiin Rovaniemellä klo 10:48. Napapiirin Shellillä nautittiin aamukahvit. "Viimeinen ateria" syötiin Hotelli Inarissa. Paikka oli muuttunut edukseen sitten viime näkemän. Jäljellä oli vielä 144 km Näätämöön. Matkalla tuli mieleen, että unohdettiin tankata Inarissa. Käyttääksemme kaikki jäljellä olevat mahdollisuudet teimme pienen reitiltä poikkeavan koukkauksen Kaamaseen. Huoltoasema oli vielä pystyssä, mutta kaikki pumput olivat rikki. Saimme kuitenkin tietää, että Näätämössä on huoltis. Näätämössä kävimme kääntymässä rajalla ja sitten palasimme Rajamotelliin, josta saatiin lupa jättää auto parkkiin tasaiselle jänkhälle hotellin ja tien välimaastoon.

Ensimmäinen päivä

Seitsemän maissa illalla oli vaellusvaatteet päällä ja rinkat valmiina. Lähdimme talsimaan Routasenkurulle johtavaa polkua, joka alkoi Rajamotellin kohdalta maantien eteläpuolelta. Polku oli aluksi ihan autolla ajettavaa, ja runsaan puolen kilometrin päässä maantiestä olikin yksi auto parkkeerattu polun varteen. Siinä ajateltiin ääneen, että miksei mekin tehty noin. Pikkuhiljaa polku kapeni ja tuli töyssyisemmäksi. Runsaan kilometrin päässä tiestä tasamaasto päättyi ja polku jatkui mönkijänurana. Ensimmäinen pysähdys tehtiin Joulutunturin luoteispuolella olevan lammen rannalla. Monet kairat kiertänyt juomapullo, jota juhlalisesti kutsumme McLakeniksi, nostettiin huulille, lähes vuoden tauon jälkeen, täynnä raikasta tunturilammen vettä. Matka jatkui ja ilta-auriko loihti esiin vaikuttavia näkymiä. Olimme katselleet kartasta sopivaa leiripaikkaa noin viiden kilometrin päässä asutuksesta. Mustankurunlampien välissä oleva kannas muutama sata metriä sivuun polulta näytti lupaavalta. Ylemmän lammen rannalta löytyi kelvollinen telttapaikka. Laskimme rinkat ja katsatelimme ympäristöä, josko löytyisi vielä parempi paikka. Alemmalla lammella näkyi muutama tuikki kannaksen läpi virtaavan puron suussa. Kalastus ei kuitenkaan jaksanut kiinnostaa sillä hetkellä. Ranta oli kannaksen kohdalla möykkyinen ja sieltä oli näköyhteys pieneen tupaan lammen länsipuolella olevan jyrkänteen kainalossa. Siinä olikin riittävästi syitä palata takaisin rinkoille. Ei niitä teltanpaikkoja ylenmäärin ollut, mutta yksi riittää. Pystytimme teltan ja teimme pienet tulet. Paikalla kasvoi koivua ja pieniä mäntyjä, mutta maasta löytyi isojen mäntyjen jälkeensä jättämiä tervaksia. Ilta oli melko tyyni, pilvipoutainen, itikoita ei ollut nimeksikään. Pimeys ei varsinaisesti laskeutunut eikä uni ollut kovin herkässä. Istuimme iltaa pitkälle yli puolenyön hörppien Ricolan hyvän yön yrttiteetä höystettynä parilla korkillisella miestä väkevämpää. Kansalaisen karttapaikan mittatyökalulla mitattuna matkaa tuli taitettua noin 8 km.

Toinen päivä

Aamulla loikoiltiin niin pitkään kuin unta riitti. Kiirettä ei ollut, sillä tavoitteena oli löytää hieno leiripaikka jostain Routasenkurun keskivaihelita. Aamupalaksi kaurapuuroa vanikkaa ja kahvia niin kohtapa luonto kutsuu. Kun kutsuun on vastattu, puretaan teltta, pakataan rinkat ja kiskotaan vaelluskengät jalkaan. Katsotaan vielä että kaikki mikä on tuotu lähtee mukaan ja sitten matkaan. Sama kuvio toistuu joka aamu, joten siitä ei sen enempää. Lammen rannalla oleva tupa näytti olevan tyhjillään ja sattui juuri sopivasti reitillemme. Siisti pieni lukittu hirsimökki. Rakennus on merkitty karttaan, mutta niin pienenä, että huomasin sen vasta kotona ruudulla. Matka jatkuu kohti paikkaa, jossa Jankkilaan menevä polku erkanee Routasenkurun itäpuolelle johtavasta polusta. Kun päästiin tasaiselle, otettiin kompassisuunta ja lähdettiin kiitämään pitkin helppokulkuista kangasta, jossa kasvaa harvakseltaan mäntyjä. Osuimme kohtaan, jossa itään virtaava pieni puro kulkee hietikoksi merkityn alueen läpi. Paha pummi, kuten suunnistajilla on tapana sanoa. Lieneekö syynä liian kiivas tahti vai väärään suuntaan tehty kymmenen asteen neulaluvun korjaus. Jatkoimme puron vartta polulle ja siitä polkua pitkin risteykseen, jossa oli Jankkilaan viittaava kyltti. Valitsimme itäisen haaran, joka vei meidät Uutuanjoen ylityspaikalle. Syvyyttä ei ollut kuin polviin asti, mutta pohja oli täynnä pyöreitä liukkaita kiviä. Nopeasti virtaavassa kristallinkirkkaassa vedessä silmä lepäsi ja kalamiehen sormet syhyivät, vaan eipä sitä keskellä päivää viitsinyt ruveta hosumaan. Se oli kyllä paikka, johon mielelläni leiriytyisin, jos illansuussa osuisi kohdalle. Ylitimme samantien kurusta tulevan joen ja jäimme hiekkapenkalle ihailemaan maisemia. Kohta olisi tiedossa nousua. Päätimme ihastella kurua ylhäältä jyrkänteiden päältä. Ennen varsinaisen leiripaikan etsintää laskeuduimme veden äärelle välipalalle. Leiripaikka löytyikin melko pian välipalan jälkeen, vain yhden jyrkänteenmitan päästä. Vastarannalla roihusi valtaisa nuotio. Sitä tuijotettiin hetki ja sieltä nousi joku tuijottamaan meitä. Mitään viestintää ei yritetty. Pystytimme teltan lähelle rantaa virtapaikan suulle, mistä ei ollut suoraa näköyhteyttä vastarannan leiriin.

Kolmas päivä

Toisen päivän iltana oli hieman sataa ripautellut ja ukkonenkin jyrähteli pari kertaa, mutta kolmas päivä tervehti meitä lämpimänä ja aurinkoisena. Kurun pohjalle näkyi vain sinistä taivasta. Oli pakko kaivaa pyyhkeet esiin ja pulahtaa vilvoittaviin vesiin. Vastarannan leiri oli jo purettu. Normaalien aamurituaalien jälkeen jatkettiin etelään päin. Kuljettuamme satakunta metriä löysimme varsinaisen leirintäalueen isoine nuotiopaikkoineen ja asiaankuuluvine jätteineen. Hyvä että löydettiin paikka vasta aamulla, saatiin nauttia erämaisemmasta tunnelmasta. Näytti siltä, että rantaa pitkin pääsisi vain pätkän kerrallaan, joten kiivettiin suosiolla jyrkänteiden yläpuolelle. Sieltä sai ihailla toinen toistaan komeampia näkymiä. Sopivassa kohtaa laskeuduttiin kuruun tekemään murkinaa. Harjanteelle päästyämme vilkaisu länteen paljasti karun totuuden. Koko läntinen taivas oli paksun pilvimassan peitossa, joka auringonpaitessa näyttäytyi uhkaavan sinimustana. Ukkosrintama oli tulossa kohti ja salamat välähtlivät siellä täällä. Hakeuduimme hieman alemmas harjanteen takana oleville järville. Pian jo ensimmäiset pisarat ropisivat maahan. Jatkoimme eteenpäin etsien vähemmän alavia paikkoja. Etenimme sateen yltyessä ja ukkosen jylyn voimistuessa Ristijärven pohjoispuolella olevan suurehkon järven rantaan, jossa kasvoi pieniä lehtipuita. Paikka tuntui epätodennäköiseltä salaman iskupaikalta. Siinä istua kököteltiin tunnin verran mättäällä sadeasuissamme sateen piiskatessa järvenselkää ja salamien mäiskiessä maata joka puolella. Lopulta pahin ukkosrintama tuntui menneen yli ja vilukin alkoi vähän vaivata. Jatkoimme pienen matkaa Ristijärven itäpuoliselle niemelle, jossa oli tervasta ja nuotiopaikka rannassa. Pystytimme teltan vesisateessa ja kävimme taloksi. Teltassa oli vähän kostea tunnelma, vaikka märät päälysvaatteet yritettiin pitää sisäteltan ulkopuolella. Sateen tauottua pääsimme tutkimaan ympäristöä vähän tarkemmin. Sieltä löytyi kaikkea yllättävää, kuten lainapeitteestä kyhätty kota, joka olisi ollut hyvä sateenpitopaikka. Lisäksi löytyi nuotiopaikka repaleisine laavuineen, johon oli ystävällisesti jätetty mitäpä muutakaan kuin kolme golfmailaa. Vielä löytyi peltipurkki, jonka suojeli sateelta neljänneskilon suolapakettia. Löytö olisi ollut onnenpotku meille onnettomille, jotka olimme unohtaneet suolan kotiin, ellei purki olisi ollut täynnä luodinreikiä. On se retkeily hauskaa puuhaa, kunhan vaan muistaa ottaa tarpeeksi virikkeitä mukaan.

Neljäs päivä

Tavoitteena löytää hyvä leiripaikka Rovijärvien välimaastosta. Lähdimme kulkemaan Ristijärven itärantaa etelään tavoitteena löytää ylityspaikka kanjonin länsipuolelle. Ristijärven eteläkärjessä on hieno, n. 3m korkea putous. Putouksen yläpuolella olevalla harjanteella näimme ja kuulimme miehen päästelemässä kummallisia ääniä. Norjalainen kanoottiretkeilijä siellä huhuili koiransa perään. Oli husky ottanut ja lähtenyt omille teilleen jo edellisenä iltana. Ei ollut kuulemma ihan tavatonta. Sillä oli tapana juoksennella ympäriinsä ja jäädä johonkin nokosille. Mies neuvoi, että putouksen yläpuolelta pääsee yli. Siinä oli vaan ensin laskeuduttava mahottoman jyrkkää rinnettä alas ja jos pääsi yli noustava mahottoman jyrkkää rinnettä ylös. Ylitys liukkailla kivillä oli hiukan arveluttavaa, kun oikealla puolella oli putous ja vasemmalla syvä vesi, mutta suomipoika-menttaliteetti esti meitä palaamasta takaisin. Lähdimme etenemään järvien rantoja seuraillen länteen ja hiljaa toivoimme, että eksyksissä oleva suden kaltainen otus ei lyöttäytyisi seuraamme. Edellisen päivän rankka sade synnytti puroja varvikkoon. Pikku Rovajärven itäpäässä pysädyimme tauolle paikkaan, jossa pieni puro laskee edellisestä järvestä kolme metriä parinkymmenen metrin matkalla. Pikku Rovijärven eteläranta oli sen verran jyrkkä, että katsoimme parhaalsi kulkea loppumatkan vähän ylempänä Hirvasselällä. Hirvasjärvestä laskeva pieni puro oli yltynyt melko vuolaaksi, mutta ylittyi kuitenkin kengät jalassa. Vähän alempana tilanne olisi voinut olla toinen. Tulosuunnastamme katsoen ensimmäinen kannas näytti melko huonolta leirimaastolta, mutta kannaksen vastakkaiselta puolelta löytyi telttapaikka ja nuotiopaikka penkkeineen kaikkineen. Vastarannan puusto näytti kokeneen jonkinlaisen hävityksen, liekö myrsky vai lumivyöry. Takarinteessä näytti kasvavan vähän mäntyä vähän ylempänä. Pienen etsiskelyn jälkeen vierittelimme alas pari komeaa tervasta ja illanistujaiset kenkien kuivatteluineen saattoivat alkaa. Jätin yöksi pari kuivaomenapussia rinkan alataskuun. Sopulin herkkä nenä kuitenkin haistoi herkun suljetun muovipussin läpi ja yön kuluessa pienet hampaat olivat nakertaneet tukevaan Savotan kankaaseen muutaman reiän, mutta ei kuitenkaan sopulin mentävää.

Viides päivä

Tavoitteena etsiä hyvä leiripaikka ylängöltä Lujapuolijärven/Äälisjärven rantamilta. Lähdettiin kiipeämään kaakkoon, kohti Lujauolijärveä. Soiden välissä mutkitellen tultiin Taimenlammet-nimisen järven koillispuolella olevalle lammelle. Lieneekä niin, että tuokin lampi kuuluu mainittuun kokonaisuuteen. Siinä laskettiin rinkat maahan ja heiteltiin vähän lippaa. Muutama tärppi siellä tuntuikin, mutta mitään ei saatu näkyviin. Nähtiin kolme ihmistä pohjoisen puoleisella mäellä. Matka jatkui Lujapuolijärven luoteeseen sojottavan lahden rantaan ja sitä pitkin länteen pienelle nyppylälle, jossa oli jonkin verran ihmisen jättämiä jälkiä. Croksit jalkaan ja välipalan tekoon, vaan eipä mennytkään ihan niinkuin Strömsöössä. Juhon toinen Croksi oli jäänyt matkalle. Vielä edellisellä lammella se oli tallessa. Ryhdyin tomaattikeiton valmistukseen ja onneton kengänkadottaja jäljittämään itseään. Niin epätoivoiselta kuin se tuntuikin, musta croksi löytyi. Keittoa syödessämme ilmestyi jo keski-iän ohittanut pariskunta päiväreppuineen haastelemaan. Kertoivat tarinan Lujapuolijärven nimen synnystä ja mainitsivat alueen historiasta kertovan kirjan. Ystävällisesti saimme myös uistimen, jolla kuulemma on tullut hyvin kalaa. Jos nyt oikein muistan, he olivat tulleet vesitasolla Surnujärven perukalle vanhaan vakipaikkaan, josta tekivät päivämatkoja. Välipalan jälkeen lähdimme lounaaseen Surnujärven ja Äälisjärven välimaastoon avoimin mielin leiriytymään ensimmäisen sopivan lammen rannalle. Rannat osoittautuivat muhkuraisiksi ja lammet olivat melko matalia. Päätimme jatkaa Äälisjärvien yhtymäkohtaan. Siinä olikin hieno leiripaikka. Pikku Äälisjärvestä laski lyhyt jyrkkä puro isompaan. Nuotiopaikkakin oli valmiina ja joku puunkappalekin siitä löytyi. Puron suusta haksahti perhoon vähän isompi tammukka, melkein taimen. Siitä sitten kräkejä keräämään ja haltrauspuuhiin. Valitettavaa oli, että jouduimme herkuttelemaan taimenen mädillä, jolle olisi ollut parempaa käyttöä taimenen luontaiseen lisääntymiseen. Tämähän oli se reissu, jolta suola unohtui kotiin. Tulipahan maistettua sitruunapippurilla graavattua mätiä. Isomman Äälisjärven rannalla, vähän meistä länteen, oli toinen leiri, ei kuitenkaan ihan näköyhteyttä.

Kuudes päivä

Alkuperäisissä kaavailuissa oli ollut tarkoitus käydä katsomassa Tuulijärven ja Kärsilän tuulijärven välistä uomaa, jossa ajattelimme olevan hienoja koskipaikkoja. Aikataulu näytti kuitenkin vähän kiireiseltä niin pitkään lenkkiin. Lähdimmekin ikäänkuin paluumatkalle, ensin Hirvasjärvelle, sitten Harrijärvelle ja sieltä Jankkilan kautta vielä yhdeksi yöksi johonkin Näätämön lähimaastoon. Lähdimme aika paksussa sumupilvessä Äälisjärven rantaa seuraillen kohti Hirvasjärven länsipäätä. Laskeutuessamme Njargaväärin luoteispuolella olevan lahden rantaan taisimme häiritä mahdollisesti kalasääsken pesintää. Komeat linnut kiertelivät yläpuolellamme pitkän tovin ja kävivät kurkistamassa onko rannan jyrkänteellä kaikki hyvin. Hirvasjärvellä laskettiin rinkat maahan ja alettiin etsiä leiripaikkaa. Tulokseton etsintä jatkui pari kilometriä, melkein koko järven mitan. Vähän ylempänä oli kyllä telttapaikkoja, mutta halusimme leiriytyä rannan lähelle. Ensimmäinen kelvollinen paikka löytyi vasta parin kilometrin päässä rinkoista. Kun rinkat oli haettu, paikka ei tuntunutkaan enää niin hyvältä. Otimme riskin ja jatkoimme rinkkoinemme ihan järven itäpäähän ja siellä se oli, telttapaikka ja nuotiopaikka ihan järven rannassa. Kaiken kukkuraksi lähistöllä oli pieni männikkö, josta löytyi kuivia kräkejä tunnelmanuotioon ja mahdolliseen kalanpaistoon. Muutama kala kävikin tutustumassa perhoon, mutta vain yksi jäi koukkuun.

Seitsemäs päivä

Tavoitteena Harrijärvi, linnuntietä vain kaksi ja puoli kilsaa pohjoiseen. Pikku Rovajärven itäpäässä vanhempi mies koirineen piti leiriä. Siinä vähän turinoitiin ja jatkettiin matkaa. Harrijärven eteläpäässä oli hyvä leiripaikka mäntymetsää kasvavan nyppylän kupeessa. Toiveet kalaillallisesta olivat korkealla, mutta mitään ei näkynyt, vaikka kalastelimme pitkät tovit hyvännäköisissä paikoissa. Edes lampien välisissä virtapaikoista ei näkynyt mitään eloa. Maisemat olivat sitäkin komeammat.